Lähihoitaja Nelli Oksman päätyi Itä-Suomen Kotihoito Hymynkareeseen vuonna 2017 kiinnostuttuaan kotihoidon tehtävistä, ja lopulta työ valloitti hänet monipuolisuudellaan pysyvästi. Ajan saatossa Hymynkareen tiimi on kasvanut kolmesta työntekijästä kolmeenkymmeneen, ja Oksman on edennyt lähiesihenkilön tehtäviin.
Oksmanin työpäivät pitävät sisällään muun muassa aikataulujen suunnittelua, laskuttamista sekä yhteydenpitoa tiimin, omaisten, sosiaalityön ja terveydenhuollon kanssa. Vaikka suurimman osan ajastaan lähiesihenkilö Oksman viettää Outokummussa sijaitsevalla toimistolla, toisinaan hän pääsee ylläpitämään käytännön ammattitaitoaan myös asiakaskäynneillä.
Olipa kyse mistä tahansa kotihoidon palvelusta – kotisairaanhoidosta, asiointiavusta tai vaikkapa pihatöistä – Hymynkareella jokaiselle asiakkaalle halutaan tarjota riittävästi aikaa. Oksmanin mielestä kotihoitotyön palkitsevin osuus ovatkin tyytyväiset asiakkaat ja heidän antamansa palaute. Lämminhenkisten välien ansiosta tutut hoitajat otetaan monessa kodissa vastaan ilolla, jopa odottaen.
Hyvinvoivat työntekijät luovat hyvinvointia myös asiakkaille, ja Hymynkareessa henkilöstön jaksamista tuetaan muun muassa erilaisilla työaikajärjestelyillä. Myös muutoksen matkassa pysyminen on hoitotyössä tärkeää, minkä takia esihenkilöt saavat säännöllisesti lisäkoulutusta. Oksman pyrkii omassa tiimissään luomaan matalan kynnyksen keskusteluyhteyksiä sekä ylläpitämään avointa ja rentoa ilmapiiriä.
Toimistotyön vastapainona Oksman harrastaa vapaa-ajallaan monenlaista liikuntaa: joskus hän suuntaa retkeilemään perheen kanssa, toisinaan virkistävälle avantouinnille tai pelaamaan jääkiekkoa harrastevuorolle. Paikkakunnalta kotoisin oleva Oksman kehuu Outokummusta löytyviä harrastusmahdollisuuksia paitsi monipuolisiksi myös edullisiksi.
Harrastusten lisäksi myös muut perheen tarvitsemat peruspalvelut, kuten koulu ja terveyskeskus sijaitsevat kodin lähellä. Palveluiden ja työpaikkojen lisäksi Outokummusta löytyy mittaamattoman arvokas resurssi, jota ei voi ostaa rahalla: ihmiset puhaltavat yhteen hiileen, ja kaikki ovat tervetulleita porukkaan.